sunnuntai 27. lokakuuta 2013

What's going on in my mind!!!!!

Mä oon nyt viimepäivinä syöny liikaa.
Siis ei mitään ahmimista, mutta liikaa.
Mua on nyt taas alkanut ahistaa aivan helvetisti.
Huomenna alkaa taas koulu loman jälkeen.
Ahistaa ajatus kouluruokailusta.
En oo syöny kouluruokaa puoleen vuoteen.
Mut jos haluun syödä normaalisti, on mun pakko syödä sielä.


Oon myös taas miettiny, että mitä mä oikeen tavottelen.
Mielessä on käyny useempaan otteeseen, että haluun elää terveellisesti, jotta mun kunto paranee, jotta voin taas alottaa laihutuksen täysillä.
Ja tää ajatus pelottaa mua.
Tahdon vaan olla syömättä.
Mutta en nyt tee sitä.

Oon miettiny alottavani uuden laihutuksen joulukuun alussa.
Tai kahen viikon päästä?
Mut miksi, ei siitä seurais mitää hyvää.
Mut silti joku siinä vaan huutaa mun nimeä.
Maaliskuussa oon lähössä Mexicoon. Pitää laihtua.


tiistai 22. lokakuuta 2013

Devil in me

Kaikki on hyvin.
Syön 5 kertaa päivässä pieniä annoksia.
En napostele.
Poistin kaikki thinspot mun puhelimesta.
Aattelin jo että olipas tää helppoo.
Miks en aikasemmin tehny näin?

Tänään kuitenki sain yllättävän kutsun.
Perjantaina olis bileet, joihin Pörrö  olis tulossa ja minä ehkä jäämässä   yöksi.
Mulla heräs heti hirvee paniikki.
Oon ihan liian lihavassa kunnossa tavatakseni Pörrön.
Jos en ollu tarpeeks sille silloin ku olin laihempi, niin mitä se nyt musta aattelis?
Tahtoisin niin olla nää kolme päivää syömättä... Vaikka mitä se auttais, ei kolmessa päivässä laihdu.

En vaan tiiä mitä tehdä. Päässä huutaa kaks ääntä enkä tiiä kumpaa kuunnella.

torstai 17. lokakuuta 2013

This has to stop. Now.

Oon nyt ollut pari päivää aivan sekasin.
Tulin siis vaan ilmottamaan, että musta ei tuu kuulumaan mitään vähään aikaan.
Mun on pakko saada ajatella, mitä haluan mun elämästä.
En aio lopettaa laihduttamista, mutta mun on pakko tehdä se jotenki muuten.
Oon vaan niin kyllästyny tähän kaikkee.
Aion olla kerranki kiltti itelleni. Haluun pois täst kaikesta.
Toivon, että te ymmärrätte.
Ja tiiän, että saatan hyvinki muuttaa mieleni vielä vaikka kuinka monta kertaa, mutta nyt musta tuntuu vaan, että raja on tullu vastaan. Mun on pakko valita.
Ja mä valitsen hyvän olon.
Pitäkää peukkuja!

Ootte kaikki mulle rakkaita<3

maanantai 14. lokakuuta 2013

Välikevennys

Tänään mulla oli vähän rennompi päivä.
Tai no, olin yliväsyny, joten oon nyt syöny vähän enemmän.
Söin kamalasti mun tekemää ruokaa, mikä tosin oli tehnty mahollisimman vähäkaloriseks.
Hirveen vaikee arvioida, mutta ehkä max 600-700kcal päivään.
Ainut mitä oon tehny, oli kun kävelin/juoksin kouluun musikaalitreeneihin ja takas, n 40min suuntaasa.
Ajattelin, että pyöräilisin nyt vielä Salkkareiden ajan, vaikka on vieläkin vähän heikko olo.
Kuitenkin selkeesti parani olo, kun söin vähän enemmän.
Ja siis vaikka toisaalta tuntuu ihan luovuttajalta, niin sinänsä tällänen päivä silloin tällöin on ainaki parempi kun se että sitkuttaa ja ahmii.
Vai onko tuo vaan tekosyy?
No, joka tapauksessa, nyt on taas sellanen olo, että huomenna jaksaa jatkaa taas paremmin.
Ja kyllähän tälläkin kalorimäärällä pitäis laihtua. Kai.

<3
Ei tässä kai muuta tänään, haleja kaikille ihanille jotka siellä ruudun takana mun juttuja lukee!


sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Innostus

Tänäänki meillä oli yhteinen aamupala ennen ku systeri lähti perheineen takas Turkuun. Sain kuitenki taas ilmain epäilyjen herättämistä pidettyä kalorit n. 80:ssä. Sen lisäks oon tänää syöny pari palaa kurkkua ja paprikaa sekä kahvin, eli tähän asti n. 130kcal. Ja oon pyöräilly 1,5 tuntia.

Nyt istun Subwayssä juomassa zero colaa. Sanoin porukoille et syön täällä, koska ne hoitaa omia asioitaan kaupungilla ja lähtee sitte viemää mua frendille. Ja homman pointti? Kun ne vie mut täältä suoraa, mun ei tarvi syyä päivällistä niitten kaa. Ideana oli siis että haukkaan jotain syötävää nyt ja syön sitte ruuan illalla ku tuun. No, silloin saan syyä yksin, eli palaakaan ei mene suuhun.

Ah, oon niin kaivannu tätä. Enkä tajuu miten tää on nyt niin helppoo. Eilisen olin melkein koko ajan porukoitten kaa ja tänääki aamupäivän eikä ne vaan tajua mitään :D Ei ne ees huomannu etten syöny aamun puolentoist tunnin treenin jälkee mitää. Oon niin tyytyväin itteeni, et kaikki on menny viikonloppuun näin hyvin. Yleensä viikonloput on vaikeita kun on niin paljo valvovan silmän alasena. Eli huomisesta lähtien kaikki on taas vähän helpompaa. Lisäks mulla alko syysloma, eli kerkeen treenata niin paljo ku vaa jaksan!

lauantai 12. lokakuuta 2013

Morkkis

Tulin just kotiin sieltä kaverilta.
Miksi, oi miksi.
Join salmarishotin.
Siitä tuli varmaan joku 150kcal.
Tiiän, että ei päivän kalorit silti ole kun ehkä hieman yli 500, mut toi oli niin turhaa.
Tuntuu, etten uskalla aamulla vaa'alle.
Tiiän kuinka hölmöä tää on, mut silti ahistaa.
Onneks pyöräilyä tuli yhteensä noin tunti tällä käynnillä.
Se ei korvaa mitään.
Ehkä mä oon vihdoinki tosiaa saanu takas sen vanhan minäni.
Huomenna pakko treenata ku hullu.


Back in business

Muistan, kuinka luin joskus jonkun toisen blogista, miten se aina laihuttaessa alko tekemää muille ylilihottavia ruokia. En tajunnu sitä silloin. Nyt huomaan tekeväni ihan samaa.
Tarjouduin tänää tekemää ruokaa, jotta sain tehtyä itteeni varten mahdollisimman vähäkalorista. Jotta minä laihdun ja muut ei, tein niille jälkiruuaksi tuorejuustobrownieseja. Yhessä palassa on 515kcal. Heheh. Lisäks tein eilen muffinsseja noille. Oonko ihan kauhee :D

Ja brunssi meni yllättävän hyvin, söin n. 80kcal ja koska otin heti omatoimisesti ne lautaselle, kukaa ei tajunnu tuputtaa. Lisäks satuin heräämää ennen porukoit ni sain väitettyy et söin aamupalan ennen niitä. Tänää kalorit kaiken kaikkiaa ehkä vajaat 400, ja urheilut 45min juoksu, 20min pyörä + nopee lihaskunto. Nyt oon lähös kaverille pyörällä, eli kaloreita kuluu ja saan skipattuu iltapalan.

Tänään olin oikeestaan ekaa kertaa pitkää aikaa tyytyväinen painoo, aamulla 54,9kg. Tiedän et se on vieläki aika paljo, mut ottaen huomioon sen missä se on nyt muuten pyöriny.
Ja lisäks jotenki oon nyt niin innoissani kun oon päässy tähän hommaan taas mukaan, enää en tunne nälkää ja muutenki ihan hirveen mahtava olo et saan jotain aikaa! :)

perjantai 11. lokakuuta 2013

Great day!!!

Tänään on ollu hyvä päivä.
Oikeen hämmentävän hyvä, vaikka aamu näytti toista.
Oon tän viikon aikana oppinu, että vaikka aamulla väsyttäis tai heikottais tai oksettais, ei kannata syödä, koska se olo menee ohi viimeistään joskus iltapäivällä.


Tänään koulussa tuli aamunavaus, jossa kerrottiin jostain syömishäiriöisestä.
Sillä oli ollu buliminen anoreksia.
Huomasin, kuinka se jäbä jolle keskiviikkona olin avautunu, vältteli katsekontaktia.
Tän jälkeen musan maikka kerto meille, kuinka tää aamunavaus oli liikuttanu sitä, koska se on vähä aikaa sit joutunu hoitamaa syömishäiriöistä ystäväänsä hoitoo.
Sitte se vielä sano että jos tiiätte kaverin jolla on jotain tällästä ni auttakaa sitä, kun ei niillä välttämättä oo itellä enää voimia siihin.
Tässä kohtaa teki jo tosi pahaa, silmät kostu, mutta sain pidettyä silti kaiken sisällä. Onneks.
Musta tuntuu silti, että se maikka huomas jotain.


Kuitenki, sen jälkeen alettiin soittamaan, ja soitin 1,5 tuntia bassoa niin tunteella kun vaan voin.
Hiki oikeen virtas, eli kaloreita kulu ;)

Koulun jälkeen menin kaverin kanssa salille 30min spinning + 45min vatsapakaraan. Ai että tuli hiki. En muista koska oisin viimeiks tehny mitää noin sykettä nostavaa treeniä.
Se tosin johtuu siitä, etten uskalla enää oikee kokeilla mitään kovaa, etten huomais kuinka mun kunto on huonontunu näitten syömisten takia...

Kotiin tultuani siivosin koko talon katosta lattiaan, kun porukat tulee ens yön aikana.
Juoksin myös mun siskon ja meijän talon välillä (joku puol kilsaa siis vaan), kun piti käydä viemäs sille kamoi ja sit se pyys viel uusiks kylää.
Joten kai täs loppuillastakin on kulunu jonku verran.

Ja ainii, oon syöny tänää 24kcal, kohta otan vihreetä teetä vielä, mutta siis n. 25kcal tälle päivälle!
Nyt kattelen Dieetit vaihtoon, en tiiä vielä, jaksanko pyöräillä viel vähän tässä samalla ku katon... 
Saa nähä.

Ps. Huominen pelottaa, koska mun toinen sisko on tullu perheensä kans tänne ja porukat on tekees niille huomen kunnon brunssin. Mitä mä teen.

torstai 10. lokakuuta 2013

Life seems quite good actually, how is that possible?

Tänään on ollu tosi hyvä päivä.
Eilen siis oli ne partyt, ja oli tosi kivaa.
Juomia ei menny edes yhtä paljoa kun yleensä, join vaan puolikkaan Pisang-pullon ja kaksi Vergi-shottia. Viime päivien takia varmaan nousi vaan tosi nopeesti päähän.
Söin kuitenki päivän aikana viisi leipää ja omenan.
No, ei se nyt mikään katastrofi silti kai oo..

Tänään heräsin melko pirteenä, vaikka nukuin vaan neljä tuntia, kun katotoin yhen jäbän kainalossa Nokkaeläin Perryä kahteen asti yöllä.
Oli ihanaa olla pitkästä aikaa jonkun kanssa silleen kahestaan, vaikka siis ei ole kyseisen herran kanssa mitään juttua edes.
Avauduin muuten myös yhelle jäbälle illalla mun syömisistä.
En ees tiedä miks.
Purskahin vaan itkuun ku se kysy suoraan, että en kai mä vaan oksentele.
Äh, en tiiä.. Se lupas olla kertomatta kellekkään, ja oli toisaalta hyvä päästä jollekki sanomaan.

Tänään oon urheillu jonku reilut pari tuntia, syömiset alle 200kcal.
Huomenna on viiminen koulupäivä ennen kahen viikon lomaa.
Tajusin, että tässähän on hyvä mahollisuus laihuttaa täysillä ja kattoa, että huomaako kukaan mitää.
Lisäks nyt kun tää yks jäbä tietää, haluun näyttää etten vaa pelleile, vaan että saan joskus jotain muutaki ku valituksia aikaan.

Nyt vielä venyttelemään, kun Salkkarit tulee, teekuppi naamariin, ja sitte nukkumaan!


keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Tilannekatsaus

Kirjotin tän tiistai-aamuna, mutta kännykällä en näköjään ollut huomannu ettei se julkassu. Pistän tän nyt sit vaan tällee myöhäs...

En oo vähään aikaan kirjottanu. Anteeks siitä.
Nyt vaan vähän kuulumisia.
Perjantai oli hyvä, n. 200kcal. Lauantai oli tosi huono ja sunnuntai vaan huono. Herkkuja en oo syöny silti yhtään. Ees jotain positiivista.
Tän viikon oon siis yksin kotona.
Eilen 87kcal (en oo varmaa ikinä laskenu noin tarkkaa!).
Tänään mun piti herätä ennen koulun alkua viideltä pyöräilemää kun sain vihdoin kilpapyörälle sellasen telineen et voi sisällä polkea.
Vitun laiska ku oon, jatkoin unia.
Okei, mä tarvin niitä kun en illalla saanu unta vaikka kuinka koitin.
Tänää sitte pyöräilen koulun jälkee ja illalla vielä.
Huomenna on tulossa kavereita kylään ja aiotaan ryypätä oikee kunnolla. Oisko siinä Pisang pullossa se reilu 1000kcal?
Hyi kamala.
Mut toivon siis tän itsenäisen viikon aikana pääseväni taas vauhtii, matkaa tosiaanki on, paino hipoo taas melko isoi lukui.
En kuitenkaa masennu, kyl tää täst!
ps. Mun jääkaapin sulku on ollu onnistunu, tän avulla vaan aina muistaa olla napsimatta! ;)

torstai 3. lokakuuta 2013

Isä on jokaisen pikkutytön sankari, mä oon tainnu kasvaa vihdoin isoks

Luin taannoin, että mun horoskooppimerkillä (kauris) on monesti hankaluuksia isän kanssa.
Mietin silloin, että mitä puppua.
Nykyään oon kuitenki alkanu uskomaa horoskooppien sanomii enemmän ku koskaa.
Mä vihaan sitä miestä.
Se tuntuu hirveeltä sanoa, mutta mä ihan oikeesti vihaan sitä.
Tänään sain taas kestää sen salajuopottelut.
Sehän on siis tipattomalla...
Sen lisäks että välttelen sitä kun en vaan kestä sitä kännissä, joudun välttelemää myös äitiä.
En haluu, että äiti kysyy multa, onko iskä juonu.
En vois valehella, mut en haluu et iskä suuttuis.
Tiiän, ettei tää oo iskän vika, sillä on murheita, mut silti.
Mä vaan vihaan sitä nykyään niin paljo.
Se tekee kipeetä.



Ps. Jotain positiivista:
Koeviikko ohi, eli ei huolta enää.
Tänää reilu 300kcal.
Ja ens viikko yksin kotona.
Aion teipata jääkaapin ja ruokakaapin ovet kiinni.